Alpine Pass Route

My hiking blog can be found here with all the photos.

Tanssiva Kalaksi

Done...

Uudenvuoden Tuliluikku

Kas tässäpä juhlailtojen iloksi modifioitu versio jätkänkynttilästä. Väsäys ei ihmeitä tarvitse, mutta insinöörinpaperit on hyvä olla olemassa. Muistakaa olla varovaisia, sillä vekotin syöksee tulta ja tappuraa kuin tarujen lohikärmes!!!

Vaihe 1. Hyväksytä idea hallituksella tahi toimi ominpäin

Vaihe 2. Tee kolmimetrinen linnunpönttö neljästä laudasta

Vaihe 3. Täytä putkea hieman tulea edistävillä materiaaleilla

Vaihe 4. Pystytä ja sido naruilla suoraksi

Vaihe 5. Tulta munille ja hämmästy

Tuumailuja

Ensimmäinen viikko Suomessa vierähti että hups, joten kerrataanpa kuulumisia kuten luvattua tuli. Käydään asioihin kuitenkin kiinni aikajärjestyksessä ja palataan hetkeksi takaisin Kanadaan.

Sankarillisen pyöräretken jälkeen oli muutama yö aikaa toipua ja pakata kamppeet, jonka jälkeen perjantai-aamuna kello kuuden bussilla oli tullut aika jättää hyvästit kaksi kuukautta majapaikkana toimineelle, loppujen lopuksi varsin ikimuistoiselle pikkukylälle. Aamurusko loisti kauniina, kuin jotain enteillen, matkan taittuessa Montrealiin ja sieltä aina lopulta Toronton junaan. Oli aika kääntää seuraava sivu.

Kuuden tunnin junamatka on harvoin nautinto, eikä se ollut sitä nytkään. Nukuin hieman, ja loppuajan turisin mukavia vieressä istuvan mukavan tädin kanssa. Tädillä oli pakkomielle terveysvälipaloihin, ja niinpä minunkin oli kohteliaasti maisteltava pikkupusseista jos jonkinnäköistä kuivattua hedelmää ja siementä. Ei ne hullumpia olleet, mutta harmittavasti olin monelle allerginen.

Saapuminen lopulta Torontoon tuntui oudolla tapaa kuin kotiinpaluulta, olihan kaupunki, sen kadut ja tavat tulleet ensimmäisinä viikkoina jo melko tutuiksi. Rinkka yöksi Viarailin säilöön ja siitä valuminen TTC:n yhdistelmällä metro+bussi hintaan $2,75 (kolme kuukautta sitten taitoin saman matkan väsyneenä hölmönä taksilla, päässälaskien 18,18 kertaa kalliimmalla) lentokentälle kumppania vastaan.

Majoittuminen jännitti hieman etukäteen, sillä kaupunki tuntui olevan sesonkiajassaan eli toisin sanoen täynnä ja kallis. Viimeiseksi viideksi päiväksi löysimme kuitenkin hyvän hotellidiilin kaupungin isoimpaan hotelliin hintaan ~30€/yö/hlö.

Viikko oli aurinkoinen, jopa helteinen, sillä kolmekymmentä rikkoutui auringossa varmasti joka päivä. Ulkoilmailua tuli harrastettua, mutta ei mitään väsyttävää vaan viikko kului enemmän rentoutuessa. Shoppailtua tuli hieman, ja enemmän. Ravintelit olivat yhtä edullisia kuin ennenkin. Ihastuin jostain oudosta syystä Irlantilaiseen ruokatarjontaan. Minki, onko Shepherd’s Pie hyvää myös siellä nummilla?

Perjantaina 22.8 oli sitten suunnattava takaisin kentälle. Hermostutti, eikä lähteminen tuntunut ollenkaan niin kivalta kuin reissun alussa oli kotiinpaluusta luullut. Sivua oli taas aika kääntää.

Kahdeksan tunnin lento Muncheniin oli raskas, sillä jostain syystä minun koneisto ei sammu istuma-asennossa, korkeintaan pääsen jonkinlaiseen virransäästömoodiin. Muutaman elokuvan katselin siinä yön selässä ja rupattelin mukavia viereisen tädin kanssa. Tunnin vaihtoaika Munchenissä oli enemmän kuin riittävä, sillä myös rinkka ehti vaihtaa konetta. Kai kyseessä oli saksalainen tehokkuus?

Oli outoa törmätä suomikoneen boardingissa pitkästä aikaa niin moneen suomalaiseen. Vielä oudompaa oli huomata kuinka maanmiehet tunnisti jo kaukaa ulkonäöstä, sekä siitä jurottavasta vakavasta itsekseen istumisesta. Istahdin joukkoon tuimaan, kohta olisin kotona.

Oli mukava olla kotona, ja nähdä Helsinki-Vantaata lähestyttäessä oma asunto yläilmoista. Kaikki tuntuu tällä hetkellä vain kovin ristiriitaiselta, mutta kai se on aina niin ulkomailta palattaessa. En tiedä, neitsytmatkalla kun olin. Mutta sen tiedän, ettei vielä ole aika asettua mihinkään. Paljon on nähtävää ja siitä tämä kesä oli hyvä muistutus. Suosittelen kaikille, joilla jonkinlaista paloa on, sillä asuminen ja omillaan pärjääminen vieraassa maassa on jotain muuta kuin se viikon Kanarian matka.

Ennen seuraavaa ulkomaankomennusta on kuitenkin suunnattava ensi viikoksi Kilpisjärvelle patikoimaan äiskän ja iskän kanssa (kyllä, raportoin siitäkin reissusta sitten) ja jatkettava kouluttautumista. Mutta milloin on aika aloittaa uusi luku ja mitä siihen kirjoitetaan, se jää vielä nähtäväksi, suunnitelmia toki on;)

Toronto Tales on nyt takana, joten kiitokset kaikille lukijoille ja mukana seuranneille! Toivottavasti jatkossa myös uudet seikkailut kiinnostavat ja koukuttavat!

Suomiland

Kotona ollaan hyvät lukijat, turvallisesti. Mutta tuntuuko tämä enää kodilta, mitä tapahtui viimeisellä viikolla, ja mitkä mietteet ylipäätään reissusta jäi, siitä hieman tuonnempana. Nyt matkustuksen raihnaama keho ja sielu kaipaa kunnon unet.

Nakki ei ollut helppo.

Rohkea 200 km pohjoiseen aina trailin päähän saakka suunnitelma vaihtui aikataulun ja sään vuoksi kolmepäiväiseen Mehut Pois- sykkimisurakkaan, jossa todella testattiin millainen vaikutus koko kesän kestäneellä baageloinnilla oli ollut.

MAANANTAI

Jo heti kättelyssä kävi selväksi, ettei nyt oltu kokoperheen pikku päiväretkellä vaan kuin suoraan intin polkupyörämarssilla, sillä pyörä oli samaa vuosikertaa, rinkka selässä ja vettäkin vihmoi vallan vimmatusti. Ainoastaan rynchesteri uupui. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tuntui kuin tälle maratonille ei olisi koskaan pitänyt osallistua, tai kuinka tämä marssi olisi ollut sittenkin parempi vempata, tai se tunne Valkeakosken leirin kolmannen päivän ottelun alkulämmittelyssä.

Siinä se matka kuitenkin taittui, armottomasti eteenpäin puskien. Kaksi dollaria maksanut emergency- sadeponcho oli arvossa arvaamattomassa ja juuri oikea varuste sateeseen. Neljän hujakoilla saavuin vihdoin Mont-Tremblantille ja mukavaan hostelliin. Montaa kilometriä pidemmälle en olisi jaksanut.

Matka-aika 7h.

TIISTAI

Pyöräilypäivän jälkeen tuntui ihanalta vain kävellä... ja kävellä. Matkaan lähdin noin kymmeneltä ja paluu noin ilta seitsemän aikoihin. Kävelykilometrejä en laskenut, mutta toisaalta niitä on turha laskeakaan, sillä maasto ja polut olivat hyvin vaikeakulkuisia ja siksi hitaita. Aamupäivä vierähti sumun ja usvan sisällä, mutta iltapäiväksi selkeni ja makoilu vuoren huipulla kello viiden aikaan tarjosi rentouttavan kokemuksen, varsinkin kun pulleilta turisteilta suljettiin gondoli samaan aikaan ja jäinkin yhtäkkiä täysin yksin huipulle:) Huipulta palasin pitkin pitkää eturinnettä, jonka alas kipuaminen kesti peräti tunnin. Ja hullun koville otti reisiin koko ajan joutuessa jäkittämään. Loppuvaiheessa jalat jopa rukoilivat kääntymistä takaisin ylämäkeen, mikä aiheutti päänupissa vallan ristiriitaisen ajatusten sopan.

Patikointi 9h.

KESKIVIIKKO

Pelotti herätä ja tuntea väsymys jaloissa, eikä pelko hellittänyt käppäillessäni aamupalalle. Väsytti ja reidet tuntuivat todella aroilta. Onneksi latuprofiili olikin yllättävän paljon kallellaan toiseen suuntaan, ja matka taittui mukavasti. Nousu lakipisteeseen tapahtui ensimmäisen kolmanneksen aikana, jonka jälkeen kyyti oli lennokasta aina kotiin saakka.

Ensimmäisenä päivänä halusin vihata pyörää, mutta loppujen lopuksi kuinka olisin voinut, sillä se ei pettänyt. Ketjut tippuivat kahdesti, mutta sen annan vielä anteeksi. Tuntui, että vanha rohjake nautti kun sitä kunnolla polkaistiin! Niin nautin minäkin matkasta!

Matka-aika 4,5h.

Pili pili pom

Ei auta, sää muuttuu ja ei muutu, ja päivät vähenee...
Joten edellisen postauksen pläni toteutetaan NYT, harmaata ja kosteaa on ulkona mutta matkaan lähdetään. Kello on nyt aamu 8 ja jahka puuro on lusittu naamariin on aika kohdata 65 kilometrin etappi.

Olo hyvä.